10. jKr. Jerusalem, Israel
Rabban Gamlielin elämä on täydellistä. Ylellinen sviitti, rahaa, palvelija ja opetussali. Silti hän on kyllästynyt elämäänsä, vihaa loputtomia rabbiinisia ryhmäpohdiskeluja, auringon valoa ja lasten läsnäoloa.
Mutta kun 12-vuotias Immanuel katoaa vanhemmiltaan pääsiäispäivinä ja piiloutuu Gamlielin opetussaliin, vanhan rabbin elämä muuttuu täydelliseksi kaaokseksi. Temppelin poliisi epäilee, että hän on siepannut pojan, ja poika itse onnistuu osumaan Gamlielin jokaiseen hermoon.
Avukseen Gamliel kutsuu vanhan Hillelin, Öljymäellä asuvan salaperäisen puutarhan omistajan. Yhdessä kolmikko ryhtyy ratkaisemaan monimutkaista arvoitusta, johon heidät on valittu osallisiksi – papillista älypeliä, joka lopulta tulee vaikuttamaan sekä juutalaisuuden että kristinuskon nykyiseen muotoon.
FM Daniel Brecher on opiskellut Helsingin yliopistossa pääaineenaan judaistiikka ja on tehnyt runsaat kuusi vuotta akateemista tutkimusta juutalaisista ja kristillisistä rituaaleista ja niiden muinaisesta Lähi-idän kontekstistä. Hän on Israelista Suomeen kotiutunut, Jeesukseen uskova juutalainen, joka on suomalaisen Kristiinan kanssa naimisissa sekä neljän lapsen ylpeä isä.
Eilen Paratiisissa on hänen ensimmäinen fiktiivinen julkaisunsa.
Tämän kirjan suomenkielisen painetun version voi tilata osoitteesta
www.juutalaisinisilmin.fi/kirjallisuus.html